perjantai 30. tammikuuta 2009
torstai 29. tammikuuta 2009
perjantai 23. tammikuuta 2009
Tässä pihvi purtavaksi!
torstai 22. tammikuuta 2009
keskiviikko 21. tammikuuta 2009
Alppilan lammasta
lauantai 17. tammikuuta 2009
Sitten tuoreemmat Hong Kongista!
Tallinnan jaosto vietti vuoden vaihteen kulinaristien keisarikunnassa, jos nyt Hong Kongia Kiinana voidaan pitää...ei varmastikaan. Ei. Mutta voi mureuden mureutta, miten maistuvaa ruokaa ja erityisesti tuoreita mereneläviä (kyllä, joudumme käsi mummon keittokirjalla todistamaan, että meren pikku mönkijät peittosivat nisäkkäiden kamarat tuolla vilkkaalla pikku niemen kärjellä ja saarella) siellä saimme rouskutella. Mutta ei siellä punaisen proteenin huutoon jätetty silti vastaamatta, katsokaan nyt näitäkin herkkuja tuossa yllä (kuva on kylläkin harhaanjohtavasti Macaulta, mutta Kiinaahan sekin nykyään)...ja niitä pekingin ankkoja tihkumassa rasvaa näyteikkunoissa ja vain odottamassa seuraavaa herkkusuuta...
Muuten, Lahden lihamukille löytyi (sanotaan vaikka kaukainen) serkku Macaun kaduilta, joilla rouvat tarjoituivat leikkaamaan fiskarsseilla maistiaisia lihalevyistä. Sellaisista kakskyt senttii kertaa kakskyt senttii ja sentin paksuisista punaisista laatoista. Muikealta tuoksuivat.
Ensin vanhentuneelta haiskahtavat terveiset Puolasta...
...mutta vain siksi että Tallinnan jaosto vietti viikon siellä jo viime vuoden marras-joulukuun vaihteessa. Tarjottava toki oli tuoretta, näin ainakin maistelimme, ja vain yksi karvas pettymys jäyti mieltämme: Kuuluisan ja perinteikkään vierailupaikkamme "Hohotskan" villisika oli loppunut! Viimeinen mehevä metsien pikku töpselinokka myytiin nenämme alta juuri kun olimme vetämässä ilmaa keuhkoihimme lausuaksemme tarjoilijalle tuon metsien pikku röhkijän nimen. Simo kysyi "kelle myit?" ja juuri kun tarjoilija oli lipsauttamassa tuiki tärkeää infoa, hän tajusi noudattaa ammattimaisuuttaan ja sanoi ettei muista. Eikä silti, en minä viitsi tuumailla, mitä Simo siinä olisi sitten tehnyt vaikka olisi saanut tiedon viimeisein karvatöpselin tilaajasta. Varastanut lautasen nenän alta vai alkanut hieromaan kauppoja. Mysteeriksi jäi.
torstai 8. tammikuuta 2009
tiistai 6. tammikuuta 2009
Uusi Pihvivuosi!
Onnellista, mukavaa ja puolikypsää vuotta kaikille kerholaisille!
Terveisiä Kalannin jouluisista metsistä. (Ei mitään jättömaata vaan ehtaa puuston ja kallioin jyljää taistoa.) Etsiskelimme pientä huikopalaa korventavaan pihvinälkäämme. Kotvan vaelluksen päätteeksi havaitsimme syvässä umpihangessa riistan jäljet. Paisti oli kyllä ehtinyt poistua perävalot mahdollisesti jopa vilkkuen kohti taajamaa, joten jäimme keskenämme sutimaan tyhjiä partojamme.
Loppiaisena olimmekin sitten Shaali selällä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)